sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Hur känns det nu då?

Hej!

Otsikon kysymykseen oon saanut vastailla sekä ruotsiksi ennen lähtöä että suomeksi tänne palattuani. Siihen ei ole mitään itsestäänselviä, automaattisia vastauksia, joten olen joutunut pohtimaan sitä aika lailla.

Ennen lähtöä olin innoissani palaamassa kotiin, mutta Ruotsin jättäminen tuntui todella raskaalta. Ehdin tosin käydä niitä tunteita läpi jo kauan ennen lähtöä, sillä tiedostin ne niin aikaisessa vaiheessa. Lähtö oli kyllä vaikea eikä paluukaan ole ollut täysin kivuton.



Nyt olen taas Suomessa ja melkein kaikki on ennallaan. Toki moni asia on muuttunut, enkä vähäisimpänä minä itse. Mutta olen puolessatoista viikossa ehtinyt tottua taas tavalliseen elämääni täällä.

Tapahtuiko se kaikki siis oikeasti? Nyt vaihtovuosi tuntuu kaukaiselta, täysin eri maailmalta. Maailmalta, jota en saa sisällytettyä omaani. Tuntuu, että jotain puuttuu. En osaa ikävöidä niin paljon kuin kuvittelisin ikävöiväni, sillä nyt olen niin kiinni elämässäni täällä. Sama tapahtui kun olin Ruotsissa, en aina osannut ikävöidä kotiin, mutta jokin tässä on vialla. En halua tuntea näin. Haluan yhdistää kaksi maailmaani vaikka tiedän, että se on mahdotonta. Tuntuu, etten voi olla oma itseni missään. Molemmista paikoista puuttuu ymmärrys toisesta osasta maailmaani.

Näitä tunteita on varmasti vaikea ymmärtää, jos niitä ei itse ole kokenut, mutta tuo on paras tapa millä sen voin selittää. Tulevat vaihtarit, valmistautukaa siis niihin tunteisiin. Vaihtareita kyllä varoitellaan kotiinpaluun raskaudesta, mutta on vaikea tietää etukäteen mikä siinä itselle on vaikeinta. Kielen, kulttuurin, maan, perheen tai kavereiden ikävöiminen, koko vaihtovuoden ikävöiminen, se että kotona asiat ovat muuttuneet, hostmaa on kaukana tai mikä tahansa muu syy. Mulle on ollut helppoa sopeutua takaisin omaan elämään, mutta kieltä on älytön ikävä.

Pientä identiteettikriisiä siis ilmassa. Toivottakaa mulle onnea sen selvittämiseen, siinä saattaa vähän kestää.

torstai 9. heinäkuuta 2015

YFU YES 2015

Hej!

Viime maanantaina oli aika jättää Ruotsi. Hyvästelin isäntäperheeni juna-asemalla ja lähdin Arlandan lentoasemaa kohti klo 7.24. Kyyneleitä putosi kaikkien poskille ja viimeiseen hetkeen asti kaikki tuntui ihan normaalilta. Lähtöä oli tosi vaikeaa tajuta, kun puhui vielä ihan tavallisista asioista. Onneksi mun perhe tulee moikkaamaan mua Suomeen jo parin viikon päästä.

Maailman ihanin isäntäperhe!
Lentokentällä tapasin muut Ruotsissa olleet vaihtarit ja kaikilla oli tunteet pinnassa. Hoidettiin check-in, baggage drop ja turvatarkastus ja hengailtiin portilla tosi pitkään, sillä lento oli yli tunnin myöhässä. Nousu oli ainakin mulle tunteikas hetki, pari kyyneltä taas vierähti kun tajusi, että rakas Ruotsi on nyt todella jäänyt taakse. Loppulennon nukuin, sillä lähtöä edeltävänä yönä oli tosi vaikea saada kunnolla nukuttua.



Onneksi muut vaihtarit oli tukena ja ymmärsi miltä itsestä tuntui. Varsinkin virolainen Mirell on muodostunut tärkeäksi ystäväksi tän kokemuksen myötä! Hän asuu Tallinnassa, siis vain parin tunnin lauttamatkan päässä.



Saavuimme Berliiniin, josta menimme bussilla Werbellinsee-nimiseen paikkaan, jossa YES-leiri järjestettiin. YES eli Young Europeans Seminar on siis kaikille Euroopan sisällä matkustaneille YFU-vaihtareille tarkoitettu lopetusleiri. Meitä oppilaita oli noin 500 ja lisäksi paikalla oli tietysti vapaaehtoisia - heitäkin yli sata!

Untitled

Leirillä kaikki olivat suhteellisen uupuneita ja tunteet olivat pinnassa. Meillä oli kuitenkin paljon ohjelmaa; kaikille yhteisiä seremonioita suuressa salissa, sessioita pienissä oman kotimaan ryhmissä, workshoppeja vuoden aiheeseen liittyen sekä Mega Activity. Vuoden aihe oli "Human Rights in a Digitalized World". Ihan kiinnostava, mutta itse melkein 19-vuotiaana tuntui vähän hassulta kerrata vielä että mitäs ne ihmisoikeudet nyt olikaan. Mutta vaihtareita on toki 15-vuotiaitakin, joille se ei ehkä ole ihan niin itsestäänselvää - tietysti näiden juttujen mukauttaminen yli 500 erimaalaiselle ja eri-ikäiselle oppilaalle on vaikeaa. Ohjelman lisäksi leirillä oli toki vapaa-aikaa; silloin kävin esimerkiksi joogaamassa ja uimassa, sillä sää oli ihan mieletön koko viikon!

Untitled

Oli tosi hauskaa jutella vanhojen tuttujen kanssa sekä tutustua uusiin ihmisiin leirillä. Muut Ruotsissa olleet vaihtarit, Ruotsista lähteneet vaihtarit, suomalaiset vaihtarit sekä Suomeen matkustaneet vaihtarit olivat musta erityisen mielenkiintoista juttuseuraa. Englannin puhuminen ei oikein innostanut, halusin joko pitää yllä ruotsia tai aloitella suomen puhumista ennen kotiinpaluuta. Suomalaisista tuli kyllä ihana turvaverkko, sillä heidän kanssaan ei ollut kulttuurieroja, joita olisi tarvinnut koko ajan ottaa huomioon, ja lisäksi yhdessä voitiin naureskella meidän tönkkösuomelle ja jakaa kokemuksia.



Mulla oli leirillä varsinkin aluksi sellainen olo, että haluan kotiin. Kotiin Ruotsiin. Musta oli tosi kummallista tehdä kaikkea muuta kun olis tehnyt mieli vaan itkeä pois lähdön aiheuttama suru. Leirin tarkoituksena oli osittain varmasti meidän harhauttaminen - että olis muuta tekemistä kuin pelkkää masistelua. Mutta mä olisin kaivannut sitä omaa aikaa vähän enemmän.

  

Perjantaina oli lähdön aika. Kolmen tunnin yöunilla matkattiin taas bussilla Berliinin lentokentälle, josta lento Helsinkiin oli onneksi ajallaan. Aikamoista säätöä toi 40 muun ihmisen kanssa lentäminen kyllä on, varsinkin kun vaihtareilla usein on kotiin palatessa liikakiloja laukuissa... :-D Mulla onneks oli sopiva määrä kiloja, sillä pystyin jättämään kaiken ylimääräsen hostperheen tuotavaksi.


Klo 13.10 oltiin viimein, yli 300 päivän jälkeen, kotona Suomessa. Siinä pääsi taas yllätys yllätys pari kyyneltä. Ja niin se matka vaan oli ohi, pienessä hujauksessa. Sitä on vaikea edelleenkään ymmärtää.

Mun vaihtovuosi on ohi. Mä oon selvinnyt siitä. Enkä vois olla onnellisempi siitä kokemuksesta. Kaikkine hyvine ja huonoine hetkineen ei mikään muu sana kuvaa sitä paremmin kuin täydellinen.